1.9.2011 9.39

Metsäalan tes-neuvottelut junnaavat paikallaan

Metsäalan tes-neuvottelut ovat edenneet verkkaiseen tahtiin. Neuvottelukunnat ovat tavanneet kerran ja toimistojen välillä on neuvoteltu kahdesti.

 

Aikataulullisista syistä Puuliitto irtisanoi voimassa olevan sopimuksen 31.8 päättymään 15.9.2011. Työnantajapuolen päättävät elimet ovat kokoontuneet 31.8 ja neuvottelut jatkuvat ensi viikolla. Tarkempaa aikataulua ei ole vielä sovittu.

 

Osapuolet ovat yksimielisiä siitä, että metsäala tarvitsee palkkarakenneuudistuksen jota voitaisiin valmistella lähimmän vuoden aikana kunhan neuvottelutulos saadaan ensin aikaan ja asiasta siten virallisestikin sovittua.

 

Myös työvälinekustannusten kustannuskehityslaskelmat ovat valmiit ja niistä on yhteisymmärrys olemassa. Keskeiset erimielisyydet ovat palkankorotusten suuruudessa ja joissakin tekstikysymyksissä.

 

Mikäli palkkarakenneuudistus ja koko työehtosopimuksen uudistamisesta päästään yhteisymmärrykseen, helpottaa se nyt pöydällä olevien tekstikysymysten ratkaisua.


Palaa otsikoihin