Kirjoituksia hyvästä syystä
25.1.2011 12.30
Sopimisen vapaus
” Vanki ei voi tehdä sopimusta vangitsijansa kanssa. Vain vapaat miehet voivat tehdä
sopimuksia” Näin totesi aikanaan Nelson Mandela kun hänelle tarjottiin vankina ollessaan sopimusta poliittisesta toiminnasta luopumisesta vapautta vastaan.
Sakari Lepola.
Sopiminen on todellakin vapaaehtoista toimintaa. Sopimisen ajatukseen ei sisälly mitään pakkoa vaan sopimus syntyy neuvotellen saavutetun yhteisymmärryksen tuloksena. Sopimus sitoo myös sopijat noudattamaan sitä mitä sovittiin.
Suomella on pitkät sopimusyhteiskunnan perinteet. Me olemme luoneet hyvinvointimme ja vaurautemme sopien. Merkittävä osa tästä perustuu työmarkkinaosapuolten sopimuksiin. Meillähän minimipalkatkin perustuvat työehtosopimuksiin eikä lakiin kuten monissa muissa maissa asian laita on.
Viime vuosina sopimusyhteiskunnan taivaalle on noussut uhkaavia pilviä. Työnantajat eivät halua enää sopia asioita. He haluavat enemmässä määrin sanella sopimisen sijaan. Ovatko ottaneet oppia Kummisetä- elokuvasta jossa tarjottiin ”sopimusta josta ei voi kieltäytyä”?
EK on kieltäytynyt sopimasta keskitettyjä työmarkkinaratkaisuja vaikka ne olisivat tässä talouden tilanteessa kansakunnan kannalta mitä parhain tapa tehdä työmarkkinapolitiikkaa. He ovat vain näin päättäneet. Päätöstä noudatetaan, oli se tyhmää tai ei.
Liittojen välisissä työehtosopimusneuvotteluissa ovat työnantajat tarjonneet ennalta päätettyjä palkka-ankkureita ja muita ratkaisuja. Ne olisi työntekijäpuolen pitänyt hyväksyä ”sopimuksina joista ei voi kieltäytyä”. Myös palkankorotusmekanismeihin liittyi uusia saneluelementtejä sopimisen sijaan. Paikalliset palkkaerät olisi pitänyt sopia niin, että niiden jakamisesta sovitaan paikallisesti, mutta kuitenkin viimekädessä työnantajan päättämällä tavalla. Siitä on sopiminen kaukana kun lopputulos on ennalta määrätty.
Myös vangitsemiselementti liittyy EK:n ja sen jäsenliittojen tavoitteisiin. Siihen ei tarvita kahleita eikä muureja vaan raha toimii kahleina. Liittojen lakko-oikeutta halutaan heikentää ja tehdä lakkoilu taloudellisesti mahdottomaksi. Mallia on otettu Tatcherin ajoilta Englannista.
Kasvoton pääoma ja apartheid- hallitus ovat sukua keskenään ja pyrkivät samaan päämäärään, sanelemaan sopimisen sijaan ja vapaiden miesten vangitsemiseen.
Pysykäämme siis vapaina ja puolustakaamme sitä oikeutta. Silloin säilyy myös sopimisoikeus. Vapaus, veljeys ja tasa-arvoisuus ovat hyviä ja kestäviä arvoja.
Sakari Lepola