Palkankorotukset

Palkankorotukset 1.2.2011

Yleiskorotus
Palkkoja korotetaan 1.2.2011 lähinnä alkavan palkanmaksu­kauden alusta lukien yleiskorotuksella, jonka suuruus on 16 senttiä, kuitenkin vähintään 1,1 prosenttia tunnilta.

Paikallinen erä
Yrityskohtaisesti on 1.2.2011 käytössä 0,5 prosentin suuruinen paikallinen erä, jonka suuruus lasketaan työntekijöiden 31.1.2011 voimassa olevasta keskituntiansiosta kerrottuna yrityksen työntekijöiden määrällä. Erä käytetään työntekijän pätevyyteen ja työsuoritukseen perustuvaan palkanosaan.

Erän käytöstä sovitaan paikallisesti työnantajan ja pääluottamusmiehen kesken, tai jos luottamusmiestä ei ole valittu, työnantajan ja koko henkilöstöryhmän kesken taikka työnantajan ja työntekijöiden tätä tarkoitusta varten valitun edustajan kesken. Jos paikallisen erän jakamisesta ei päästä sopimukseen, 50 prosenttia siitä jaetaan yleiskorotuksena, ja työnantaja päättää toisen 50 prosentin jakamisesta.

Erän suuruus todetaan yhteisesti, ja pääluottamusmiehelle tulee esittää selvitys paikallisen erän kohdentamisesta ja jakamisesta. Selvityksestä tulee käydä ilmi korotuksen saaneiden työntekijöiden lukumäärä sekä heille jaetun paikallisen erän kokonaismäärä.

Talouskehityksen vaikutukset veneteollisuudessa työpaikkojen talous-, tilauskanta- ja työllisyystilanteisiin poikkeavat merkittävästi eri työpaikoilla. On tärkeää, että paikallisesti tarkastellaan yhdessä yrityksen tai työpaikan tilannetta. Mikäli paikallisen tarkastelun perusteella työpaikalla työnantajan ja pääluottamusmiehen, tai jos luottamusmiestä ei ole valittu, työnantajan ja työntekijöiden tätä tarkoitusta varten valitun edustajan välillä päädytään edellä mainittua pienemmän paikallisen erän jakamiseen, tai erästä päätetään luopua kokonaan, tai päätetään sen siirtämisestä muuhun ajankohtaan, on ratkaisu tehtävä kirjallisesti ja saatettava työehtosopimusosapuolille tiedoksi.

Vaativuusryhmäpalkat

Uudet vaativuusryhmäpalkat ovat 1.2.2011 lähinnä alkavan palkanmaksukauden alusta alkaen seuraavat:  
 VaativuusryhmäSenttiä tunnille
 1 848
 2 1001
3
1165
 alle 18 v.
 808

Vuorotyölisät
1.2.2011 lähinnä alkavan palkanmaksukauden alusta lukien iltavuorolisän suuruus on  86 senttiä ja yövuorolisän 156 senttiä tunnilta.

Luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen korvaukset
Luottamusmies ja työsuojeluvaltuutetun korvaukset ovat seuraavat yleiskorotuksen ajankohdasta eteenpäin

Työpaikan työntekijäin lukumäärä
Säännöllisen vapautuksen määrä luottamusmiehelle
Luottamusmies
korvaus euroa/kk
Työsuojeluvaltuutetun korvaus euroa/kk
alle 20
4 tuntia 4 viikossa
81
65
20-50
3 tuntia viikossa
81
65
51-100
6 tuntia viikossa
102
82
101-275
15 tuntia viikossa
150
120
Yli 275
18 tuntia viikossa
171
137

Yleiskorotuksen toteuttamistapa
Aikapalkkojen korotukset
Työntekijän voimassa olevaa henkilökohtaista tuntipalkkaa korotetaan 1.2.2011 lähinnä alkavan palkanmaksukauden alusta yleiskorotuksella, jonka suuruus on 16 senttiä tunnilta, kuitenkin vähintään 1,1 prosenttia.

Samassa yhteydessä on tarkistettava että uusi aikapalkka täyttää työehtosopimuksen vaativuusryhmäpalkan ja henkilökohtaisen palkanosan, joka on vähintään 4 prosenttia työkohtaisesta palkasta tai jos henkilökohtainen palkanosa on määritelty, niin määritelty henkilökohtainen palkanosa. Mikäli näin ei ole, niin palkkaa on korotettava työehtosopimuksen tarkoittamaan vähimmäistasoon asti.

Suorituspalkkojen korotukset
Suorituspalkkaisessa työssä korotusta laskettaessa otetaan pohjaksi yleiskorotuksen voimaantuloa lähinnä edeltäneellä normaalilla säännölliseltä työajalta ilman mahdollisia vuorotyö- yms. lisiä saatu keskituntiansio, joka urakkatyöntekijöiden osalta määräytyy ao. urakkahinnoittelun perusteella.

Ellei yleiskorotuksen voimaantuloa lähinnä edeltänyt palkanmaksukausi anna luotettavaa kuvaa keskituntiansiosta, lasketaan se pitemmältä ajanjaksolta, tarpeen vaatiessa kokonaiselta vuodelta.
Urakkahinnoittelut korotetaan sillä prosenttimäärällä, minkä 16 senttiä muodostaa edellä selostetulla tavalla lasketusta keskituntiansiosta ilman vuorotyö- ym. lisiä pohjaksi otetulla palkanmaksukaudella. Korotus on kuitenkin vähintään 1,1 prosenttia.

Palkankorotusten yhteydessä on urakka- ja suorituspalkkoja tarkistettaessa huomioitava, että ne ovat vähintään 20 prosenttia uutta palkkaperustetta (vaativuusryhmäpalkka + 8 prosenttia) korkeampi. Mikäli näin ei ole, on palkka perusteita vielä tarkistettava tähän vähimmäistasoon asti.

Paikallisen erän toteuttamistapa Tästä osiosta on muistettava, että mikäli osa/koko paikallinen erä toteutetaan yleiskorotuksena, niin se käyttäytyy samalla lailla kuin aiemmin selostettu yleiskorotus.

Palkankorotukset 2012
Osapuolet neuvottelevat 30.11.2011 mennessä 1.2.2012 tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta toteutettavista palkan- ja muiden rahamääräisten etuuksien tarkistuksista.
    
Mikäli 1.2.2012 toteutettavien palkantarkistusten osalta ei 30.11.2011 mennessä päästä yksimielisyyteen, voi kumpikin osapuoli irtisanoa tämän sopimuksen päättymään 31.3.2012.

Sopimusalan työehtosihteerinä toimii