Tekstimuutokset
Uusi tekstikohta 15. pykälän 15 kohta:
Paikallisesti työnantajan ja pääluottamusmiehen välillä voidaan
sopia kirjallisesti palvelusvuosilisän siirtämisestä palkkoihin tai muusta
yrityskohtaisesta palvelusvuosilisän maksujärjestelmästä.
Sopimuksen tarkoitus:
Sellaisissa työpaikoissa joissa on pääluottamusmies voidaan sopia kirjallisesti esimerkiksi siitä että palvelusvuosilisät voidaan maksaa kahdessa erässä, vaikkapa joulukuussa ja kesäkuussa. Koska esimerkkitapauksessa on kysymys eräpäivän siirtämisestä eteenpäin on sovittava myös siitä millä korolla maksua siirretään.Maksujärjestelmän muutoksessa ei ole kysymys palvelusvuosirahan vaihtaminen vapaaksi tai kokonaan luopumisesta. Sopimiseen tarvitaan työpaikalla aina pääluottamusmies.


