16.10.2017 11.04

Teollisuusliiton jäsenlehdestä tuli Tekijä

Teollisuusliiton jäsenlehden nimi on Tekijä. Nimeen päädyttiin viime touko- ja elokuun välisenä aikana järjestetyn nimikilpailun ja huolellisen puntaroinnin jälkeen.

Avoimeen nimikilpailuun saapui määräaikaan mennessä ilahduttavasti 274 ehdotusta. Ehdotuksia saatiin kaikkien kolmen fuusioliiton jäseniltä Puuliitosta, Teollisuusalojen ammattiliitto TEAMista ja Teollisuusliitosta eli aikaisemmasta Metalliliitosta sekä niiden ulkopuolelta.

Nimiehdotukset olivat jaoteltavissa kolmeen ryhmään, jotka ovat 1) liittoa jäsentensä kautta kuvaaviin sosiaalisuuden, yhteisöllisyyden ja yhdessä tekemisen aihepiiristä ammennettuihin ehdotuksiin, 2) tuotannon, teknologian ja erilaisten työvaiheiden aihepiiristä johdettuihin ehdotuksiin ja 3) ehdotuksiin, jotka kumpusivat kahden edellisen ryhmän ulkopuolella olevista erilaisista lähteistä.

Yhdistävyys ratkaisi

Valintaa tehtäessä ehdotuksia arvioitiin erikseen määriteltyjen kriteerien perusteella. Niitä olivat esimerkiksi, että nimi vastaa lehdestä ja sen tehtävästä annettua lupausta, se ottaa huomioon jäsenet mahdollisimman laajasti eli ei ole poissulkeva, se sopii yhteen liiton arvojen kanssa ja on vetovoimainen tai yllätyksellinen eikä tuota hankalia assosiaatioita.

Mikään nimiehdotuksista ei täyttänyt kaikkia asetettuja valintakriteerejä. Viime kädessä Tekijän ratkaisevaksi vahvuudeksi arvioitiin, että se pitää sisällään koko jäsenkunnan ja tarjoaa yhteisöllisyyden rinnalla tarttumapinnan yksilöille. Myös nimen aktiivinen luonne tuki valintaa.

Nimeä Tekijä tai sitä erittäin lähellä olevaa versiota ehdottivat: Jonne Sihtola, Kristiina Peltonen, Johanna Hellsten ja Timo Pekonen. Heidän lisäkseen kaikkien vastaajien joukosta arvottiin kuusi voittajaa: Sami Kettula, Teija Mattila, Satu Heijari, Janne Helenius, Kati Laiho ja Harri Tyyskä. Palkinnoksi he saavat maailman ensimmäiset Tekijä t-paidat.

Tekijä kiittää lämpimästi kaikkia nimiehdotuksia kilpailuun lähettäneitä ideanikkareita.

Tekijä ilmestyy verkossa ja printtinä

Tekijän verkkolehti aloittaa toimintansa Teollisuusliiton ylimääräisen liittokokouksen yhteydessä 28.–30. marraskuuta osana liiton verkkosivujen julkistamista. Ensimmäinen printtilehti ilmestyy joulukuussa ja keskittyy Teollisuusliiton esittelyyn.  Vielä valmistelun alla olevan uuden formaatin mukainen ensimmäinen täysverinen painettu Tekijä ilmestyy ensi vuoden tammikuussa.

Tekijän tehtävänä on lunastaa paikkansa mielenkiintoisena, seurattuna ja keskustelua virittävänä jäsenlehtenä.


Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä
Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje