Valtuusto

Ylintä päätösvaltaa Puuliitossa  käyttää valtuusto. Valtuuston toimikausi on viisi vuotta.
Liittokokous 15.-16.5.2009 valitsi valtuuston puheenjohtajan ja toisen puheenjohtajan sekä 69 varsinaista jäsentä sekä 45 varajäsentä. Valtuuston kokous pidetään vuosittain loka-marraskuussa.

Ylimääräinen valtuuston kokous on kutsuttava koolle, jos hallitus niin päättää tai 1/3 osastoista sitä erikseen ilmoitettua asiaa varten hallitukselta kirjallisesti pyytää.


Valtuuston kokouksessa:

  1. käsitellään hallituksen laatima edellisen vuoden toimintakertomus ja tilinpäätös
    ja käsitellään tilitarkastuskertomus
  2. vahvistetaan tilinpäätös ja päätetään vastuuvapauden myöntämisestä vastuuvelvollisille
  3. käsitellään liiton toiminnan painopisteet seuraavalle vuodelle
  4. päätetään vuosittaisesta liiton toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta
  5. päätetään liiton jäsenmaksun sekä osastojen palautuksen suuruudesta
  6. käsitellään valtuustolle tehdyt sääntöjen tarkoittamat esitykset

 

Vaalin jälkeen pidettävässä ensimmäisessä valtuuston kokouksessa edellisten lisäksi:

  1. käsitellään alkavan valtuustokauden toiminnan keskeisiä painopistealueita sekä ohjelmallisia tavoitteita.
  2. vahvistetaan liitolle säännöt ja päätetään osastojen mallisäännöistä
  3. valitaan viisi vuotta kestävälle valtuuston toimikaudelle;
    - valtuuston puheenjohtaja ja toinen puheenjohtaja
    - liiton puheenjohtaja ja liiton sihteeri
    - hallituksen muut varsinaiset jäsenet ja heille henkilökohtaiset varajäsenet sekä yleisvarajäsenet
    - kaksi tilintarkastajaa, joista toinen on hyväksytty tilintarkastusyhteisö sekä yksi varatilintarkastaja