Voit hakea ansiopäivärahaa työttömyyskassalta oltuasi työttömänä tai lomautettuna vähintään kaksi kokonaista kalenteriviikkoa. Jos työttömyytesi tai lomautuksesi alkaa esimerkiksi keskiviikkona, täytä hakemukseen tämä vajaa viikko kokonaisuudessaan ja lisäksi kaksi kokonaista kalenteriviikkoa. Päätä hakemuksesi aina sunnuntaihin. Jatkohakutilanteessa hae ansiopäivärahaa neljältä kalenteriviikolta maanantaista sunnuntaihin.
Voit hakea ansiopäivärahaa myös kalenterikuukausittain. Tahdista tässä tapauksessa hakujaksosi päättymään kuluvan kuukauden viimeiseen päivään. Jatkohakutilanteessa hae ansiopäivärahaa kalenterikuukaudelta kuukauden ensimmäisestä päivästä viimeiseen päivään.
Työttömyyden tai lomautuksen päättyessä voi hakemusjakso olla neljää kalenteriviikkoa tai yhtä kalenterikuukautta lyhyempi.
Ansiopäivärahaa ei myönnetä pidemmältä kuin kolmelta kuukaudelta taannehtivasti. Hakemuksen pitää saapua työttömyyskassalle kolmen kuukauden kuluessa ensimmäisestä haettavasta päivästä laskettuna. Kolmen kuukauden hakuaika koskee sekä ensimmäistä hakemusta että jatkohakemuksia.
Lähetä jatkohakemus kassalle, vaikka et olisi vielä saanut päätöstä ensimmäisestä hakemuksesta. Kassa käsittelee samanaikaisesti kaikki vireillä olevat hakemukset.
Voit hakea ansiopäivärahaa sähköisesti ePuu –palvelusta tai lähettää hakemuksen postitse tai faksilla. Sähköisen asioinnin e-Puu –palveluun pääset etusivun painikkeen kautta tai tästä linkistä. Ohje ePuun käyttämiseen on etusivun oikopolkuja osiossa. Ohjeeseen pääset myös tästä linkistä. Käsittelyn nopeuttamiseksi suosittelemme lähettämään kaikki etuushakemukset sähköisesti ePuu –palvelusta.
Täytä hakemus huolellisesti. Hakemuksen kaikkiin kysymyksiin ja kohtiin pitää vastata. Puutteellisesti täytetty hakemus aiheuttaa lisäselvityspyyntöjä ja viivästyttää käsittelyä. Jos olet epävarma jostakin hakemuksen täyttämistä tai toimitettavia liitteitä koskevassa asiassa, ota yhteyttä työttömyyskassaan ennen hakemuksen lähettämistä.
Ansiopäivärahaa hakevalla on työttömyysturvalain mukainen velvollisuus antaa työttömyyskassalle tarvittavat tiedot ansiopäivärahan myöntämiseksi ja maksamiseksi. Huomioi, että muutoksista ensimmäisen hakemuksen lähettämisen jälkeen pitää myös ilmoittaa, kuten työn alkamisesta tai jos haet tai saat muuta sosiaalietuutta.
Ilmoita hakemuksen päiväkohtaisissa merkinnöissä todellinen tilanne.
Työssäoloaika pitää ilmoittaa tunteina ja minuutteina. Ilmoita myös muun palkallisen ajan päiväkohtainen määrä tunteina ja minuutteina. Työtunteja ei merkitä, jos palkkaa ei ole maksettu (vertaa työllistymistä edistävänä palveluna toteutettu uravalmennus tai kokeilu).

Yhteystiedot hakemusten ja liitteiden toimittamiseen postitse tai faksilla
Puu- ja erityisalojen työttömyyskassa
PL 21
00531 Helsinki
faksi 09 7611 60







