Koulutus

Puuliitto järjestää jäsenilleen monipuolista edunvalvonta- ja järjestökoulutusta.

Koulutus on merkittävä lisäetu, joka antaa arvokkaita tietoja ja taitoja luottamus- ja järjestötehtävien hoitamiseksi.


Opistokoulutusta järjestetään Kiljavan Opistolla ( www.kio.fi ) Puuliitto järjestää Kiljavalla omia kursseja erilaisissa luottamustehtävissä toimiville jäsenilleen.

Kiljava tarjoaa myös runsaasti yleisiä kursseja, joihin voivat hakeutua kaikkien SAK:n liittojen jäsenet. Osa Kiljavan kursseista sisältyy niin sanotun koulutussopimuksen piiriin, jolloin myös työnantaja osallistuu koulutuksen kustannuksiin.


Alueilla liitto järjestää runsaasti koulutusta, pääsääntöisesti viikonloppuisin.  Kursseilla saa tietoa muun muassa työehtosopimuksista, työsuojelusta ja järjestötoimintaan liittyvistä asioista. Näiden koulutusten aiheet nousevat alueen ammattiosastojen jäsenten tarpeista, toisin sanoen koulutusten sisältöön voivat kaikki jäsenet vaikuttaa ammattiosastojensa kokouksissa.


Vuonna 2012 alueellisen toiminnan kehittäminen on tärkeässä asemassa pohdittaessa paikallista koulutustoimintaa.