1. Finanssivalvonnan antaman työttömyyskassojen jäsenyysohjeen mukaan liittymispäiväksi katsotaan se päivä, jona jäsenyyshakemus on saapunut työttömyyskassan.
2. Siirtymisen toisesta liitosta ja/tai työttömyyskassasta on tapahduttava 30 päivän sisällä. Työttömyyskassalain mukaan jäsen ei voi kuulua samanaikaisesti kahteen työttömyyskassaan.
3. Yrittäjien ja johtotehtävissä olevien esteet olla liiton ja työttömyyskassan jäsen.
Yrittäjäksi katsotaan yrittäjien eläkelain (YEL) tai maatalousyrittäjäeläkelain (MYEL) mukaisesti vakuutusvelvollinen.
Yrittäjäksi katsotaan myös muun eläkevakuutuksen piiriin kuuluva henkilö, joka
Johtavassa asemassa katsotaan olevan toimitusjohtaja, hallituksen jäsen, kommandiittiyhtiön ja avoimen yhtiön vastuunalainen yhtiömies, toiminimen haltija ja maatilan omistava henkilö.
Perheenjäseniksi katsotaan yrittäjän kanssa samassa taloudessa asuva avio- sekä avopuoliso, lapsi, lapsenlapsi, vanhempi ja isovanhempi.