Jäsenenä liitossa

Puuliitto on SAK:lainen teollisuusliitto. Liitto on mukana myös kansainvälisessä ay-yhteistyössä niin Pohjoismaissa, Euroopassa kuin koko maailmassakin.

Jäsenenä voit vaikuttaa liiton toimintaan oman ammattiosastosi kautta. Ammattiosastoja liitolla on tasaisesti kautta koko Suomen. Jäsenet voivat tuoda tärkeinä pitämiään asioita ammattiosastojen kokouksissa keskusteltavaksi, joista ne välitetään edelleen liittoon. Ammattiosastojen esitykset ovat perustana liiton valmistellessa työehtosopimuksia.

Puuliitto solmii työehtosopimuksen, jonka perusteella työ- ja palkkaehtosi määräytyvät. Työpaikoilla työehtosopimusten toteutumista valvovat luottamusmiehet. Tarkista työpaikkasi luottamusmiehen kanssa työ- ja palkkaehtojesi taso varmistaaksesi niiden olevan työehtosopimuksen edellyttämällä vähimmäistasolla.

Työpaikallasi toimii myös työsuojeluvaltuutettu, jonka puoleen voit aina kääntyä työsuojeluun ja työympäristöön liittyvissä kysymyksissä. Työehtosopimuksen ja lainsäädännön toteutumisen varmistamiseksi apunasi ovat myös liiton aluetoimistot ja keskustoimisto.

Ammattiosastosi kautta voit hakeutua vaikkapa viikonloppukursseille tai pidempäänkin koulutukseen. Vapaa-ajan toiminnasta ja kokouksista saat niin ikään varmimmin tietoa suoraan omasta osastostasi.