Puuliiton strategian kymmenen pääkohtaa

Strategiamme lähtökohtana ovat seuraavat kymmenen pääkohtaa, jotka ohjaavat hallinnon päätöksiä, vuosittaisia toiminta- ja taloussuunnitelmia sekä tavoite- ja toimintaohjelmia.

  1. Jäsenten etujen ajaminen työehtosopimustoiminnassa ja yhteiskunnassa perustuu jäsenen taloudellista, sosiaalista asemaa ja tasavertaisuutta vahvistaen, heikompiosaisista huolehtien, työ- ja toimintaympäristössä tapahtuvia muutoksia ennakoiden ja niiden haitallisia vaikutuksia minimoiden.
     
  2. Jäsenen turvan parantamiseksi liiton edunvalvontatyön avulla vahvistetaan työntekijän asemaa työelämän muutostilanteissa ja hänelle luodaan mahdollisuudet työuran aikana osaamisen ylläpitoon sekä mahdollistetaan muutostilanteiden kriisineuvonta.
     
  3. Jäsenten työllisyyden turvaamiseksi ja työolojen kehittämiseksi osallistutaan työpaikkojen kehittämiseen ja tuottavuuden kehittämiseen. Työnantajilta edellytetään vahvaa sitoutumista, koulutusta ja taloudellisia panostuksia työpaikkojen muutoksien hoitamisessa.

  4. Jäsenillä on oikeus saada ensisijaisesti työpaikallaan koulutetun luottamushenkilön tai liiton antamia asiantuntijapalveluja.

  5. Jäsenten edunvalvontatyön perustan muodostavat jäsenten omaehtoinen edunvalvonta, työpaikkojen luottamushenkilöiden toimintaedellytykset, liiton henkilöstön tuki ja osaaminen kaikessa edunvalvonnassa.

  6. Työttömyysturvan, oikeudellisen avun ja reaaliaikaisen tiedottamisen lisäksi jäsenille tarjottavat edut kohdistetaan työn ja vapaa-ajan yhteensovittamiseen sekä ammatillisen ja yhteiskunnallisen aktiviteetin lisäämiseen.  Jäsenille mahdollistetaan työuraa ja omaehtoista edunvalvontaa tukeva tietopankki, työnhakuopastus, koti- ja ulkomaan komennustyön neuvonta.

  7. Jäsen pystyy osallistumaan, kehittämään itseään ja vaikuttamaan luontevasti sekä demokraattisesti ammattiosaston ja liiton toimintaan.

  8. Kattavan jäsenyyden avulla luodaan edellytykset työpaikkojen luottamushenkilöiden toiminnan tukeen ja jäsenmaksuvaroihin nojaava talous mahdollistaa muista riippumattoman liiton edunvalvontakyvyn sekä resurssit.

  9. Jäsenille tarjotaan ajantasainen tieto liiton ja ay-liikkeen edunvalvontatyön tärkeimmistä kysymyksistä ja liiton jäsenpalveluista.

  10. Jäsentä kohtaaviin globaalin talouden haittatekijöihin vastataan liittojen, keskusjärjestön ja kansainvälisen ay-liikkeen yhteisen edunvalvontatyön avulla.