Elinkeinopoliittinen edunvalvonta

Puuliitto pyrkii vahvistamaan sopimusalojensa työllisyyttä elinkeinopolitiikkaan vaikuttamalla. Yrityksille on turvattava niiden tarvitsemien tuotantopanosten saatavuus kansainvälisesti kilpailukykyiseen hintaan ja samanaikaisesti on vahvistettava alan tuotteiden kysyntää. Liiton pääsopimusaloilla puutuoteteollisuudessa keskeinen tavoite on turvata tukkipuun riittävä saatavuus ja kilpailukykyinen hinta. Kysyntään vaikuttavista toimenpiteistä tärkein on puun käytön lisääminen rakentamisessa, mikä on ilmastopoliittisestikin tarkoituksenmukaista.

Tarjonta- ja kysyntätekijöiden ohella keskeistä on yritysten välisen kilpailun vahvistaminen liiton sopimusaloilla ja puutuotteita käyttävillä muilla toimialoilla kuten rakentamisessa. Vain kun kilpailulliset paineet ovat riittävät, ottavat yritykset käyttöön uusimpia tuotantotekniikoita, käyttävät monipuolisesti työntekijöiden osaamista hyväksi ja pyrkivät innovoimaan kokonaan uusiakin tuotteita. Riittävä kilpailu on täten edellytys yritysten pitkän aikavälin kilpailukyvylle ja tuottavuuden kasvun kautta se vahvistaa myös yritysten palkanmaksukykyä. Liitto huolehtii yleissitovien työehtosopimustensa avulla siitä että yrityksillä on tasa-arvoisen kilpailuasema keskenään työ- ja palkkaehtojen osalta.

Liiton elinkeinopoliittinen edunvalvonta on vahvasti kytköksissä sen kansainväliseen toimintaan. Tämä on perusteltua ennen kaikkea sillä perusteella että Suomessa toimiva puutuoteteollisuus on monin tavoin riippuvainen kansainvälisistä markkinoista ja EU-tason sääntelystä.

Lisätietoja elinkeinopolitiikasta

  Nimi
Kannanotto-ympäristönsuojelulaki
Metsäteollisuuden työnantaja- ja työntekijäliittojen elinkeinopoliittiset linjaukset
PT TOIMIALAENNUSTE FINAL 2010
Puuliiton elinkeinopoliittiset hallitusohjelmatavoitteet 2010
puutuoteteollisuuden palkka- ja työllisyyskatsaus 2011-05-05