Puuliiton aluepalvelut

Puuliitolla on neljä toiminta-aluetta, joiden sisällä on saatavilla yhteensä 13 aluetoimiston ja 11 aluetoimitsijan palvelut.


Kaikilla alueilla järjestetään vuosittain koulutusta, toimintaa ja tapahtumia sekä seuraavan vuoden toiminnan suunnittelupäivät. Kohderyhmiä ovat luottamusmiehet, työsuojeluvaltuutetut, osaston toimihenkilöt sekä kaikki kiinnostuneet jäsenet.

 

Puuliitolla on yli kaksisataa ammattiosastoa kattavasti koko maassa. Ammattiosastot järjestävät jäsenilleen pilkkikilpailuja, pikkujouluja, alennusta elokuvista ja uimahalleista, ja esimerkiksi ostosmatkoja jopa ulkomaille saakka. Useat tapahtumat on tarkoitettu paitsi jäsenille myös heidän perheenjäsenilleen. Toiminnastaan ammattiosastot päättävät omissa kokouksissaan, joihin kaikki jäsenet voivat osallistua ja siten vaikuttaa myös toiminnan suunnitteluun.


Aluetoimistojen sivut, alueen ammattiosastot ja lisää tietoa toiminnasta löydät vasemmalla olevista valikoista.