Puuliiton aluepalvelut
Puuliitolla on neljä toiminta-aluetta, joiden sisällä on saatavilla yhteensä 13 aluetoimiston ja 11 aluetoimitsijan palvelut.
Kaikilla
alueilla järjestetään vuosittain koulutusta, toimintaa ja tapahtumia
sekä seuraavan vuoden toiminnan suunnittelupäivät. Kohderyhmiä ovat
luottamusmiehet, työsuojeluvaltuutetut, osaston toimihenkilöt
sekä kaikki kiinnostuneet jäsenet.
Puuliitolla on yli kaksisataa ammattiosastoa kattavasti koko maassa.
Ammattiosastot järjestävät jäsenilleen pilkkikilpailuja, pikkujouluja,
alennusta elokuvista ja uimahalleista, ja esimerkiksi ostosmatkoja jopa ulkomaille
saakka. Useat tapahtumat on tarkoitettu paitsi jäsenille myös heidän
perheenjäsenilleen. Toiminnastaan ammattiosastot päättävät omissa kokouksissaan, joihin
kaikki jäsenet voivat osallistua ja siten vaikuttaa myös toiminnan
suunnitteluun.
Aluetoimistojen sivut, alueen ammattiosastot ja lisää tietoa toiminnasta löydät vasemmalla olevista valikoista.


