Puuliiton aluetoimistot


Puuliitolla on 13 aluetoimistoa ja 11 aluetoimitsijaa eri puolilla Suomea. Vasemmalla olevista valikoista löydät aluetoimistojen yhteystiedot ja ajankohtaiset asiat.

Aluetoimitsijat vastaavat liiton alueellisista palveluista.
Palaa otsikoihin

Alueellinen toiminta Puuliitossa

Puuliitto järjestää runsaasti erilaista toimintaa alueella. Liiton järjestämänä on pääasiallisesti koulutusta joka tapahtuu yleensä viikonloppuisin. Kaikille kohderyhmille on tarjottavaa kuten esimerkiksi luottamusmiehille, työsuojeluvaltuutetuille, osaston toimihenkilöille ja myös kaikille asiasta kiinnostuneille henkilöille jotka haluavat avartaa tietämystään erityisesti ay-asioissa.

 

Puuliitolla on 242 ammattiosastoa kattavasti koko maassa. Ammattiosastot järjestävät myös jäsenille toimintaa ja harrastuksia runsaasti. Tarjonnasta löytyy muun muassa teatteria, pilkkikilpailuja, pikkujouluja, alennusta elokuvista ja uimahalleista, ostosmatkoja jopa ulkomaille saakka. Useat tapahtumat on tarkoitettu paitsi jäsenille niin myös heidän perheenjäsenille.


Noista asioista ammattiosastot päättävät omissa kokouksissaan ja joihin kaikki jäsenet voivat osallistua ja siten vaikuttaa myös tarjottavaan toimintaan. Katso tarkemmin vasemmalla olevasta valikosta Tietopaketti ammattiosastoista.